Tapahtumien lukitseminen tai tapahtumien lukituksen poistaminen on mahdollista oletuksena ainoastaan palvelun pääkäyttäjälle. Ohje oikeuksien muokkaamiseen löytyy täältä.
Palvelussa voidaan lukita tapahtumia, jonka jälkeen niitä ei voi enää työntekijän toimesta muokata. Tätä voidaan hyödyntää esimerkiksi silloin, kun tunnit on jo siirretty palkanmaksuun.
Tapahtuman lukitseminen
Tapahtuma voidaan lukita Työaika-osiossa valitsemalla Työkalut-valikosta valinta Aseta tapahtumien lukituspäivä.
Tapahtumat voidaan lukita tulevaisuuteen mihin tahansa päivämäärään. Jo tehtyjen lukitusten lukituspäivän voi muuttaa asettamalla Valitse lukituspäivä -kenttään se päivämäärä, jonne saakka tapahtumat halutaan säilyttää lukittuina eli esimerkiksi edellisen palkkajakson loppuun saakka.

Tapahtuman voidaan lukita yksittäiseltä henkilöltä, Työaika-osion henkilöryhmältä tai koko henkilöstöltä. Kun henkilöt on valittu, valitaan Aseta lukituspäivä-painike toiminnon toteuttamiseksi.
Kun lukitus on tehty, tulee henkilön kalenteriin lukon kuva, joka kertoo, että ko. päivän tapahtumat on lukittu.
Tapahtumien automaattinen lukitus
Palvelun Työaika-osiossa Työyhteisö- tai Asetusryhmä-tasolla voidaan määritellä myös automaattinen lukitus tapahtumille. Määritys löytyy valikosta Työaika -> Hallinta -> Työyhteisön asetukset/Asetusryhmän asetukset -> Työtunnit -> Tapahtumien lukitseminen ja hyväksyntä -> Lukitse tapahtumat automaattisesti kun on kulunut.
Automaattinen lukitseminen tapahtuu klo 00:30.
Tapahtuman lukituksen poisto
Tapahtumalta voidaan poistaa lukitus Työaika-osiossa valitsemalla Työkalut-valikosta valinta Aseta tapahtumien lukituspäivä.

Lukituspäivä voidaan poistaa jättämällä Valitse lukituspäivä tyhjäksi ja valitsemalla halutut henkilöt, joilta lukitus poistetaan. Tapahtumien lukitus voidaan poistaa yksittäiseltä käyttäjältä, käyttäjäryhmältä tai koko henkilöstöltä.

Kun valitaan Aseta lukituspäivä poistuu lukitus henkilöltä koko historian ajalta.
Kun lukinta on poistettu, poistuu henkilön kalenterista lukon kuva päiviltä, jotka eivät ole enää lukossa.