Oletetut työajat vaikuttavat ylityötulkintaan. Käyttämällä oletettuja työaikoja voidaan mahdollista ylityön ansainta myös ennen varsinaista työvuoroa tai vakiintuneita työaikoja. Ohje oletettujen työaikojen määrittämiseen täältä.
Tässä artikkelissa kuvataan kaksi tilannetta, joista toisessa on käytössä oletetut työajat ja toisessa ei.
Vuorokautisen ja viikoittaisen työajan eli säännöllisen työajan sekä ylitöiden laskennasta on kerrottu tarkemmin täällä.
Esimerkki 1: Oletetut työajat ei käytössä
Alla olevassa esimerkissä 16.-20.11.2020 työpäivän pituus on 8 tuntia ja oletettuja työaikoja ei ole asetettu. Suunniteltu vuoro joka päivä klo 8-16.
Säännöllisen työajan ja ylityön tulkinnat menevät seuraavasti:
- 1h ylityö 50% klo 7-8, ylityö ennen vuoron alkua
- 15min ylityö 50% klo 7:45-8, ylityö juuri ennen vuoron alkua
- Työvuoro jää 15 minuuttia vajaaksi, lainataan saldosta
- Tehdään täysi työvuoro, mutta hieman vuoron ulkopuolella, koko vuoro säännöllistä työaikaa
- 30 min ylityö 50% voidaan sijoittaa joko ennen vuoroa klo 7:30-8 tai vuoron jälkeen klo 16-16:30 tapahtuman ylityöohjauksella
- 30 min tunti tunnista-saldoon voidaan sijoittaa joko ennen vuoroa klo 7:30-8 tai vuoron jälkeen klo 16-16:30 tapahtuman ylityöohjauksella
Työkorotukset muodostuvat kellonajallisesti ja ylityön sijoittuminen vaikuttaa työkorotuksesta maksettavaan korvaukseen. Tämä tulee huomioida kohdissa 5. ja 6.
Esimerkki 2: Oletetut työajat on määritelty palveluun
Alla olevassa esimerkissä 23.-27.11.2020 työpäivän pituus on 7 tuntia 30 minuuttia, voi muodostua myös lisätyötä.
Säännöllisen työajan ja ylityön tulkinnat menevät seuraavasti:
- Asetettu oletetut työajat klo 6-22
Suunniteltu vuoro klo 8-15:30 on säännöllistä työaikaa
Lisätyö 30min klo 6-6:30
Ylityö 50% 1h30min klo 6:30-8, 30min klo 4-4:30
Ylityö 100% 1h30min klo 4:30-6, 45min klo 15:30-16:15 - Määrällisesti lisä- ja ylitöitä kertyy saman verran kuin kohdassa 1, mutta ne ajoittuvat eri lailla, koska päivällä ei ole asetettu oletettuja työaikoja. Lisä- ja ylityöt kertyvät järjestyksessä työn aloittamisesta alkaen.
Suunniteltu vuoro klo 8-15:30 on säännöllistä työaikaa
Lisätyö 30min klo 4-4:30
Ylityö 50% 2h klo 4:30-6:30
Ylityö 100% 1h30min klo 6:30-8, 45min klo 15:30-16:15 - Suunniteltu vuoro on pidempi kuin työpäivän pituus. Klo 20-3:30 on säännöllistä työaikaa eli 7h30min suunnitellun vuoron alusta.
Lisätyö 30 min klo 18-18:30
Ylityö 50% 1h30min klo 18:30-20, 30min klo 3:30-4
Ylityö 100% 2h klo 4-6, 2h klo 6-8 - Työ tehdään osittain suunnitellun vuoron ulkopuolella
Säännöllinen työaika jakautuu kahteen osaan, ennen lisätyötä klo 12-15:30 ja lisätyön jälkeen klo 16-20
Lisätyö 30min klo 15:30-16, juuri ennen suunnitellun vuoron alkua - Ei suunniteltua vuoroa, eikä oletettuja työaikoja. Tämä vertailun vuoksi.
Säännöllinen työaika klo 4-11:30
Lisätyö 30min klo 11:30-12
Ylityö 50% 2h klo 12-14
Ylityö 100% 2h15min klo 14-16:15
Työkorotukset muodostuvat kellonajallisesti ja ylityön sijoittuminen vaikuttaa työkorotuksesta maksettavaan korvaukseen. Tämä tulee huomioida kohdissa 1-4.
Työvuorosuunnittelusta tulevat suunnitellut työvuorot ja ylityökäsittely
Työvuorosuunnittelusta tulevat suunnitellut työvuorot on mahdollista asettaa määrittämään myös oletetut työajat, mutta ne käyttäytyvät hieman eri tavalla kuin yllä kuvattu tilanne. Kyseessä asetus Työvelvoitteen yli menevä työaika ansaitaan ensisijaisesti suunniteltujen työvuorojen ulkopuolelta.
Määrityksen voi tehdä asetusryhmien tai työyhteisön asetuksista kohdasta 'Työvuorot'.
Jos asetuksen arvona on 'Kyllä', ylityö (työvelvoitteen yli menevä työaika) ansaitaan ensisijaisesti työvuoron ulkopuolella tehdystä työstä. Tällöin ylityön laskenta tapahtuu kuten ylempänä (esimerkki 2) on kuvattu.
Jos asetuksen arvona on 'Ei' tai 'Ei asetettu', ylityö (työvelvoitteen yli menevä työaika) ansaitaan tehdyn työvuoron päätteeksi. Päivällä oleva suunniteltu työvuoro ei vaikuta ylitöiden ansainnan ajankohtaan.
Jos asetuksen arvoa ei ole muutettu asetuksissa, sen oletusarvona on 'Kyllä'.