Vuosi 2024 toi mukanaan lukuisia merkittäviä parannuksia ja uusia ominaisuuksia Neptoniin. Tässä artikkelissa esittelemme niistä tärkeimmät.
Olemme vuoden aikana panostaneet erityisesti teollisuuden toimialan palvelemiseen, ja kehittäneet toimintojamme tukemaan entistäkin isompien organisaatioiden prosesseja.
Tämän lisäksi olemme tuoneet palkanlaskennan osaksi palveluamme, jonka ansiosta voimme tarjota kattavamman kokonaisratkaisun myös pienille ja keskisuurille yrityksille. Henkilöstöhallinnon kokonaispalveluumme kuuluvat nyt työajanseuranta, vuorosuunnittelu, palkanlaskenta, HR-ratkaisu, oppimisalusta Priima sekä henkilöstökyselyt Saarni EXP.
Lue tarkemmin alta, miten olemme helpottaneet asiakkaidemme arkea viime vuoden aikana.
Teollisuudelle ja suurille asiakkaille
Uusi ohjelmisto Flexim-työaikapäätteille
Saarni Nepton osti Flexim Pro/Compact -liiketoiminnan Abloylta huhtikuussa 2024. Asiakkaan olemassa olevat Flexim-työaikapäätteet voidaan päivittää Nepton yhteensopiviksi. Näin asiakas säästää investoinnissa ja käyttöönottoprojektin tehtävät vähenevät. Kun vanhojen päätteiden elinkaari pitenee, myös niiden hiilijalanjälki pienenee.
Käyttöoikeusryhmillä joustavuutta oikeuksien hallintaan
Palvelussa on mahdollista tehdä käyttöoikeusryhmiä. Näiden avulla pystytään kattavasti määrittämään oikeuksia tehtävä- tai organisaatiorakenneperusteisesti. Käyttöoikeusryhmään valitaan tarvittavat oikeudet HR-tietoihin ja työaikaan liittyen. Uudistus on parantanut tietosuojaa ja helpottanut käyttöoikeuksien hallintaa erityisesti suurissa organisaatioissa.
Vuorosuunnittelu entistä sujuvammaksi
Vuorokalenterien suorituskykyä on parannettu ja suunnittelu tukee nyt entistä suurempia työntekijämääriä. Vuorosuunnittelussa on myös korjattu useita pienempiä teknisiä ongelmia.
Pienille ja keskisuurille asiakkaille
Nepton Palkat yhdistää kaiken yhteen järjestelmään
Yksi vuoden suurimmista uudistuksista on ollut Nepton Palkat, joka tuo työajan, palkat ja HR-tiedot yhteen kokonaisuuteen. Kun työaika tulkitaan palkoiksi automaattisesti, palkanlaskenta helpottuu. Työntekijät voivat tarkastella palkkalaskelmaansa reaaliaikaisesti, mikä vähentää virheitä ja palkanmaksun jälkeisiä korjauksia. Palkanlaskijalla kaikki tarvittava tieto löytyy yhdestä järjestelmästä, jolloin työ tehostuu. Hän näkee automaattisesti menneille palkkakausille tehdyt muutokset ja pystyy käsittelemään tarvittavat korjaukset helposti.
Parempi käyttökokemus kaikille
Selkeämpi ja käyttäjäystävällisempi työajanhallinta
Työajan eri näkymien ulkoasuja on uudistettu ja käyttäjäkokemus on nyt aiempaa parempi. Tapahtumien aloittaminen, lopettaminen ja jatkaminen on nyt sujuvampaa mobiilista tutuilla pika-aloitustapahtumilla. Työaikakirjauksesta näkee, onko se tehty kiinteällä kirjauspäätteellä, reaaliaikaisesti mobiilissa vai luotu selainversiolla kalenterinäkymässä.
Tyytyväisyyskyselyt käyttökokemuksen parantamiseksi
Haluamme varmistaa asiakkaillemme sujuvan käyttökokemuksen. Antamanne palaute antaa meille arvokasta tietoa, jota hyödynnämme palvelumme kehittämisessä. Keräämme palautetta kaikilta Neptonin käyttäjiltä kahdesti vuodessa. Kysely näkyy selain- ja mobiilinäkymissä työpäivän ensimmäisen kirjauksen jälkeen. Se on helppo ohittaa rastista sulkemalla, jolloin sitä ei enää näytetä käyttäjälle uudelleen.
Työsuhteiden hallinnan uudistukset
Henkilöstöhallintaa on kehitetty. Työsuhde-osion valikkorakennetta on yksinkertaistettu. Osaamiset -näkymässä osaaminen voidaan poistaa helposti usealta henkilöltä. Henkilötunnuskenttä tukee myös hetu-uudistuksen mukaisia sekä ulkomaisia henkilötunnuksia. Henkilölle voidaan myös lisätä useita RFID-tunnisteita.
Uusia määrityksiä työajanhallintaan
Nepton tukee entistä laajemmin erilaisia työehtosopimuksia ja paikallisia sopimuksia. Työkorotusten hallintaa on parannettu ja esimerkiksi kynnysarvon laskentaperusteita voidaan määritellä joustavammin. Tasoittumisjaksot voidaan määrittää toistumaan automaattisesti, mikä helpottaa niiden ylläpitoa. Aloitus- ja lopetustyön korvausta voi kerryttää myös silloin, kun työvuoron alussa tai lopussa on alijäämää. Asiakas voi luoda omia kertymiä erilaisiin tarkoituksiin. Kertymien minimi- ja maksimirajojen ylittäminen voidaan sallia. Nepton Touch -työaikapäätteiden suorituskykyä on parannettu. Niihin on myös lisätty apuvalikko, joka helpottaa laitteen uudelleenkäynnistystä ja antaa ohjeita ongelmatilanteissa.
Teknologia ja turvallisuus
Entistä laajemmat liittymät
Neptonin liittymät muihin järjestelmiin ovat kehittyneet merkittävästi. Erityyppistä tietoa käsittelevät liittymät voidaan suorittaa samanaikaisesti, mikä nopeuttaa tiedonsiirtoa. Uusi reaaliaikainen poissaololiittymä siirtää Mepco HRM -järjestelmään vain uudet ja muuttuneet poissaolot. Tämä vähentää merkittävästi manuaalista työtä palkanlaskennassa. Netvisor- ja Visma L7 -liittymät tukevat laajempia tiedonsiirtoja, mikä helpottaa taloushallinnon prosesseja.
Parempaa suorituskykyä ja nopeampaa käyttöä
Vuoden aikana on tehty useita suorituskykyparannuksia, jotka nopeuttavat ja tehostavat Neptonin käyttöä eri osa-alueilla. Näitä parannuksia on tehty muun muassa hakukenttien, ajastettujen tehtävien, tietokannan ja vuorosuunnittelun suorituskykyyn. Lisäksi olemme panostaneet palvelinlaitteistomme päivityksiin, mikä entisestään nopeuttaa palvelun toimintaa.
Tietoturvan kehittäminen on jatkuvaa parantamista yhteistyössä
Tietoturva on ensiarvoisen tärkeää ja keskeisessä asemassa kaikessa toiminnassamme. Kehitämme tietoturvan käytäntöjämme oleellisten standardien ja säädösten mukaisesti. Teemme tiivistä yhteistyötä asiakkaidemme ja kumppaneidemme kanssa, jotta voimme yhdessä rakentaa entistä turvallisempaa palvelua. Toteutamme säännöllisesti sisäisiä tietoturva-auditointeja sekä osallistumme asiakkaidemme ja kumppaneidemme suorittamiin tarkastuksiin. Näin varmistamme, että tietoturvamme on ja pysyy aina ajan tasalla.
Mitä seuraavaksi on luvassa?
Nepton Roadmap 2025
Kehitämme Neptonia jatkuvasti, ja tulevaisuudessa on luvassa monia merkittäviä uudistuksia palveluun. Vuonna 2025 tuotekehityksen painopisteet ovat laaja vuorosuunnittelun uudistamishanke, joka tuo asiakkaille lukuisia parannuksia vuoden aikana sekä palkanlaskennan jatkokehitys. Lisäksi parannamme käyttöliittymiä ja tietojen säilyttämisen hallintaa.
Kaikki nämä uudistukset tähtäävät siihen, että Nepton olisi entistäkin käyttäjäystävällisempi ja tehokkaampi työkalu työajanhallintaan, vuorosuunnitteluun, palkanlaskentaan ja HR-toimintoihin. Mikäli haluat lisätietoja Roadmapista tai tulevista julkaisuista, löydät kaikki uudistukset Neptonin tukipalvelusta: