Vuorosuunnittelukoulutuksia ei järjestetä säännöllisesti, vaan koulutuksen voi tilata, jolloin se pidetään kustomoituna asiakkaan ympäristöön ja tarpeisiin.
Kenelle koulutus on tarkoitettu?
Vuorosuunnittelukoulutukseen osallistuvat toimivat yrityksessä esimerkiksi työnjohtajina, vuorosuunnittelijoina tai henkilöstöhallinnon ja palkanlaskennan tehtävissä. Henkilö voi olla myös sijaisena kyseisissä tehtävissä.
Koulutuksen antamat valmiudet
Koulutuksen jälkeen osallistuja ymmärtää Vuorosuunnittelun toiminnan periaatteet ja osaa tehdä päivittäisessä työssään vaadittavat tehtävät itsenäisesti tai palvelun ohjeiden avulla. Koulutuksessa keskitytään vuorosuunnittelun käytön edellytyksiin ja määrityksiin, sekä konkreettiseen vuorojen suunnitteluun.
Koulutuksen jälkeen osallistuja ymmärtää syvällisesti vuorosuunnittelun periaatteet, vaadittavat määritykset ja kuinka vuoroja suunnitellaan. Osallistuja ymmärtää (ympäristöstä riippuen):
- Vuorosuunnittelun käyttöönoton periaatteet
- Yksiköiden, toimipisteiden ja suunnittelutasojen merkitys
- Uusien suunnittelutasojen luomisen ja henkilöiden liittämisen niille
- Osaamisten- ja tehtävien hallinta
- Vuorosuunnitteluun liittyvät asetukset
- Työvuorojen Raportointi
- Vuorojen ja vuorotarpeiden luominen, julkaiseminen ja tiedottaminen ja poisto
- Vuorotyyppien, -pohjien käytön, vuorojen kopiointi,suunnittelumallien käyttö
- Tehtävät ja osaamiset vuorosuunnittelun apuna
- Työvuorolistat
- Vuorokalenterit
Sertifikaattikoe
Halutessaan osallistuja voi koulutuksen jälkeen suorittaa sertifiointikokeen ja ansaita Nepton vuorosuunnittelija-sertifikaatin. Linkki sertifiointikokeeseen toimitetaan koulutuksen yhteydessä.
Sertifikaattikoe suoritetaan sisaryrityksemme Saarni Learning ohjelmassa Priima, jonne kokeen suoritukset tallentuvat. Priimaan pääsee rekisteröitymään koulutuksen aikana chattiin jaettavasta linkistä. Rekisteröityessä ensimmäisen kerran tai kirjautuessa Priimaan aukeaa tämä sivu, riippuen mistä kokeesta on kyse.