Yleistä
Asetusryhmillä voidaan määrittää tietylle työntekijäryhmälle työyhteisön asetuksista poikkeavia laskenta-asetuksia. Asetusryhmien avulla voidaan asettaa esimerkiksi eri työaikamuotojen tai työehtosopimusten piirissä oleville työntekijöille erilaisia asetuksia työvelvoitteeseen ja saldojen kertymiseen.
Asetusryhmän asetuksiin on perustettu säännöt, jotka kertovat millä tavalla kyseisen asetusryhmän jäsenen tapahtumia käsitellään. Jokaiselle työaikamuodolle kannattaa perustaa oma asetusryhmänsä. Suositeltavaa on, että perustetaan ainakin yksi tuntipalkkaisten asetusryhmä ja yksi kuukausipalkkaisten asetusryhmä. Ryhmittely voi myös perustua käytössä oleviin työehtosopimuksiin.
Toiminnot
Asetusryhmiin liittyviä toimintoja pääsee hallinnoimaan Työaika-osiosta, kohdasta Ylläpito – Asetusryhmät. Avautuvasta ikkunasta voi Toiminto-valikon kautta tarkastella ja muokata Asetusryhmä-valikon avulla valittuja asetusryhmiä.
Asetusryhmän tiedot osiossa voidaan muokata asetusryhmän nimeä, koodia ja kuvauksen tietoja. Asetusryhmä voidaan myös Asetusryhmän tiedot -osiossa myös tarvittaessa poistaa. Käytössä olleen asetusryhmän poistamisella on kuitenkin vaikutuksia asetusryhmään kuuluneiden henkilöiden työajanlaskentaan, joten poistamista kannattaa aina harkita tarkasti.
Asetusryhmän asetukset osiossa voidaan hallinnoida asetusryhmää koskevia, laskenta-asetuksiin liittyviä määrityksiä.
Asetusryhmän jäsenet toiminnolla hallinnoidaan asetusryhmän jäseniä. Toiminnolla voi lisätä henkilölle asetusryhmän tai vaihtaa asetusryhmää. Huomaattehan, että henkilö voi kuulua vain yhteen asetusryhmään kerrallaan. Ohjeen henkilön asetusryhmään liittämiseen löydät täältä.
Siirrä asetusryhmää toiminnolla voidaan siirtää asetusryhmän toisen asetusryhmän, ”yliryhmän” alle ”aliryhmäksi”. Asetusryhmien siirrossa tulisi huomioida, että jos yliryhmällä on voimassa jokin poikkeus, jota ei ole tarkoitettu aliryhmässä käytettävän, täytyy tuolle asetukselle tehdä oma poikkeusasetus aliryhmän tasolle. Hierarkiaa ei kannata luoda liian monikerroksiseksi, jotta asetusten hallinnointi on mahdollisimman vaivatonta.
Tarkemman ohjeen asetusryhmän siirtämiselle löydät täältä.
Luo uusi asetusryhmä toiminnolla voidaan perustaa uusi asetusryhmä. Tarkemman ohjeen löydät täältä.
Asetusryhmiin tehtävät uudet asetusmuutokset tai esimerkiksi henkilöiden siirtäminen asetusryhmästä toiseen kannattaa tehdä aina rivin oikeassa reunassa olevan voimassaolotoiminnon avulla, päättämällä vanha asetus edelliseen päivämäärään ja aloittamalla uusi seuraavasta päivämäärästä. Näin voidaan varmistaa, että uudet muutokset eivät vaikuta aiempien asetusten mukaiseen laskentaan.